Korpivaara & Halla v.1922

Maaliskuun 4. päivä vuonna 1922 ilmestyi Suomen Kuvalehden autonumero. Suomen Kuvalehti julkaisi autonumeroita lähes vuosittain 20-luvun alusta aina 30-luvun lopulle saakka. Vuoden 1922 autonumero sisältää sivun mittaisen kertomuksen Korpivaara & Halla Oy:n toiminnasta. Tuohon aikaa yritys toi maahan Ford ja Peugeot henkilöautoja. Lisäksi yritys valmisti tilauksesta erikoiskoreja Fordeihin. Seuraavassa artikkeli kokonaisuudessaan.

”Että autoilu-innostus meillä Suomessakin jo on saanut jalansijaa, olivat todistuksena autokilpailut, joiden merkeissä päkaupunki vietti viime sunnuntaina. Näihin kilpailuihin otti osaa paitsi yksityiset autonomistajat, myöskin autojen tuottajat. Huomattavimpia näiden uudenajan kulkuneuvojen tuottajista on KORPIVAARA & HALLA OY, jonka näyttelyhuoneistossa, Aleksanterinkadun 15:ssä, on nähtävänä erilaisia henkilö- ja kuorma-autoja sekä moottoripyöriä.”

Korpivaara_kampi1
Kuva 1. Korpivaara & Hallan liiketilat Aleksanterinkatu 15:ssa. Etualalla olevan kuorma-auton merkki taitaa jäädä tunnistamatta. Muotoilultaan se on epäilemättä saksalainen. 1920-luvulla Korpivaaralla oli Büssing-kuorma-autojen edustus, niinpä tämä saattaa olla niitä. Takana oleva auto voi kenties olla jokin isomman kokoluokan Peugeot.

Korpivaara_kampi2
Kuva 2. Oikealla puolella Korpivaaran erikoiskorittama Fordin T-malli. Vasemmalla pieni Peugeotin tyyppi 163. Se oli alkujaan saatavana vain 1,4-litraisella moottorilla, mutta myöhemmin 1,5-litrainen tuli valinnaiseksi. Yhteensä mallia valmistettiin noin 12 000 kpl. Ylhäällä katonrajassa näkyy maalattuna automaalauksia sekä firman edustukset (Ford, Firestone ja Peugeot).

”Mutta liikkeen varasto ei käsitä ainoastaan itse kulkuneuvoja, vaan kaikkea mikä kuuluu auto- ja moottoripyörä-alaan. Niinpä kiiltelee näyttelykaapeissa kunkin ostajan maun mukaisia lyhtyjä, torvia, peilejä ym. Hyllyillä ja tavaralaatikoissa on lukematon määrä kaikenlaisia tarpeita, työkaluja ja auton vara-osia. Näyttelyhuoneistosta johtavat portaat toiseen kerrokseen, jossa paitsi konttorihuoneistoa, sijaitsee liikkeen laaja polkupyöräosasto. Varastokellareissa on korkeat pinot kumirenkaita niinhyvin henkilöautojen kuin suurimpienkin tavaravaunujen pyöriä varten.”

Korpivaara_kampi3
Kuva 3. Kuva Korpivaaran verstaasta. Takana jälleen Peugeot 163.

”Liikkeen toiminta ei rajoitu kuitenkaan siihenkään. Sillä on myöskin oma tehtaansa Palosaarelle (Brändöhön) vievän tien varrella, Lautatarhankadun 12:ssa, missä toimitetaan kaikenlaisia autoalaan kuuluvia korjauksia. Särkyneiden ja kuluneiden koneosien sijaan tehdään uusia. Vanhatkin vaunut saadaan siellä, senjälkeen kun ne ovat uudelleen maalatut ja verhotut, näyttämään aivan uusilta. Tehtaan puuseppäosastolla valmistetaan kunkin ostajan toivomuksen mukaisia koreja sekä henkilö- että kuorma-autoihin. Erikoisen onnistuneita varsinkin ovat liikkeen valmistamilla koreilla varustetut ”Ford” henkilö-, kuorma- ja matkustajakuljetukseen tarkoitetut autot.”

Korpivaara_kampi4
Kuva 4. Autot vasemmalta päin lueteltuna: Peugeot, Ford (Roadster-tyylisellä korilla), iso Opel ja saksalainen N.A.G.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *