Viipurin läänin autot

Pertti Kolari ja Juha Varis aloittivat aikoinaan laatimaan historiallista luetteloa Viipurin läänin autoista ja autoilijoista. Myöhemmin Pertti Kolari jatkoi edelleen luettelon täydentämistä. Luettelo on nyt ollut muutamia vuosia päivittämättä (joulukuussa 2018). Asiaa selviteltyäni lupa on nyt annettu ja allekirjoittanut voi jatkaa tästä lähtien luettelon päivittämistä. Alkuperäistä tiedostoa ei löytynyt, niinpä tiedosto on rakennettu uudelleen mahdollisimman lähelle alkuperäistä muistuttaen.

Tarkoitus on jatkaa aikaisempien tekijöiden ansiokkaasti aloittamaa työtä ja kerätä tietoa Viipurin läänin ajoneuvoista vuoteen 1944 asti käyttäen apuna eri tietolähteitä sekä valokuvia.

Uusin versio on ladattavissa tästä (5.3.2024 versio)

Seuraavia muutoksia on tehty alkuperäiseen luetteloon nähden. 1) Omistajatietoihin on lisätty kunta, jos se on puuttunut. Myös uusi kunta on lisätty perään, jos on tapahtunut kuntaliitoksia. 2) Uusi sarake lisätty perään, jossa auton merkki. Tämä helpottaa hakutoiminnoissa, koska kantakorttien merkinnät on usein virheellisiä (merkinnät on jätetty alkuperäisiksi). 3) Uudet lisätyt rekisterinumerot löytyvät taulukon perästä omasta osiostaan nimellä ’Autoluettelo IV – myöhempiä lisäyksiä’. Sen sijaan päivitetty tieto jo aikaisemmin listattuihin rekisterinumeroihin on merkitty sinisellä, jotta muutos erottuu alkuperäisestä taulukosta ja muutoksen tekijä tiedetään. 4) Päällekkäisiä autoja poistettu. Jos samalla rekisterinumerolla oli kaksi riviä, joissa oli tismalleen samanlaiset tiedot, niin ne on yhdistetty yhdelle riville. 5) Moottoripyörät ovat myös tästä lähtien mukana taulukossa. 6) Jos ajoneuvossa on todistettavasti ollut sekä V, että VI -alkuiset kilvet, niin kumpikin muoto on ylös kirjattuna samalle riville. Viipurin läänissä rekisterinumeroissa VI -alku oli käytössä vuoden 1929 rekisteriuudistukseen asti. Tämän jälkeen käytössä oli tunnus V.

Taulokon hakutoiminto tulee esiin näppäinyhdistelmällä Ctrl + F.

Asukasluvultaan Viipurin lääni oli Suomen suurin lääni. Vuonna 1939 siellä oli 620 838 asukasta. Läänin pinta-ala oli kaikkiaan 35768 km² ja siihen kuului kuusi kaupunkia: Viipuri, Kotka, Lappeenranta, Käkisalmi, Sortavala ja Hamina. Merkittäviä pitäjiä olivat Joutseno, Jääski, Kouvola, Kymi, Lauritsala, Luumäki, Ruokolahti ja Terijoki. Autokannassa Viipurin läänin osuus oli merkittävä. Esimerkiksi vuonna 1936 autoja oli rekisterissä 5129 kpl, mikä tarkoitti noin 15% osuutta koko Suomen autokannasta.

3.1.2019 Raul Valkila