Autot elokuvassa ’Rakkauden kaikkivalta’ (1922)

’Rakkauden kaikkivalta – Amor Omnia’ on vuonna 1922 valmistunut suomalainen kokopitkä mykkäelokuva, jonka on ohjannut Konrad Tallroth. Elokuva kuuluu osana Yleisradion käynnistämään Mykkä Valo-hankkeeseen johon kuuluu viisi suomalaista mykkäelokuvaa. Hankkeen elokuviin on sävelletty uusi musiikki ja ne ovat restauroitu yhteistyössä Yleisradion ja Kansallisen audiovisuaalisen arkiston (KAVA) kanssa. Seuraavassa muutama ruutukaappaus elokuvan ajoneuvoista.

Kuva 1. Kuvassa saksalainen N.A.G, joka toimii elokuvassa taksina. N.A.G. oli yleisimpiä automerkkejä maassamme ja suosittu taksikäytössä. Kuvassa malli K2, joka tunnettiin Saksassa myös lisänimellä ’Darling’. Malli esiteltiin v.1911 ja siinä on 1570-kuutioinen 18-hevosvoimainen nelisylinterinen moottori. Mallin valmistus loppui vuoteen 1914. Sodan jälkeisissä malleissa N.A.G:in pyöreä jäähdytin oli vaihtunut tyyliltään V-kulmaiseksi. Elokuva on kuvattu Helsingin alueella ja taustalla oleva rakennus saattaa olla vielä olemassa.

Kuva 2. Toisessa kohtauksessa esiintyy tunnistamaton umpimallinen taksi. Kaikki arvailut merkistä otetaan kiitollisena vastaan.

Kuva 3.  Viimeisessä kohtauksessa myös toistaiseksi tunnistamaton auto. Auton alkuperä viittaisi Eurooppaan.

Kuva 4. Sama tuntematon auto vasemmalta puolelta kuvattuna. Yksityiskohdat ovat melko hyvin näkyvillä, joten tunnistamisen pitäisi olla hyvinkin mahdollista.

Elokuva IMDB sivustolla:
http://www.imdb.com/title/tt0015258/

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *