Moottoriajoneuvojen sotaan osallistuminen on hieman epäselvää aluetta, monissa sota-ajan autovalokuvissa näkyy autoihin merkitty SA-tunnus, joka ei monelle kerro yhtään mitään. Suurin osa sotaan osallistuneista autoista oli pakko-otettuja siviileiltä, joskin toki Suomen puolustusvoimillakin omia autoja oli käytössään jonkin verran. Todennäköisesti mitään täydellistä ”otto-autojen rekisteriluetteloa” ei ole olemassakaan, sillä autoja otettiin ja palauteltiin sodan aikana tarpeen mukaan.
Oletettavaa on, että suojeluskunnat vastasivat pitkälti ajoneuvoasioista sota-aikana. Niiden tehtäväksi jäi ottoautojen kunnon tarkistaminen, käypän arvon määrittäminen, sekä varsinainen pakko-otto ja ajoneuvon omistajalleen palauttaminen. Viime kädessä myös omistajalle maksetuista korvauksista huolehtiminen. Kun ajoneuvo lähetettiin pakko-oton jälkeen tiettyyn joukko-osastoon, joukko-osastossa oli ajoneuvoa vastaava ”moottoriajoneuvon sotilaskortti”, joka vastaa rekisterikorttia. Tuosta rekisterikortista selviää ajoneuvon omistajan nimi, ottopaikka, ajoneuvon tiedot, sekä tietysti niin siviili, kuin SA-rekisteritunnuksetkin. SA-tunnuksesta tosin ei voi pääteltä sitä, missä joukko-osastossa auto palveli.
Maa jaettiin sotilas- ja suojeluskuntapiireihin, jotka huolehtivat paikkakuntakohtaisesti em. moottoriajoneuvoihin liittyneistä asioista.
Jatkosodan kynnyksellä 1941 Suomi jaettiin sotilas- ja suojeluskuntapiireihin seuraavasti¹:
Helsingin sotilaspiiri | Etelä-Uudenmaan sotilaspiiri | Etelä-Kymenlaakson sotilaspiiri |
1) Haagan kauppala | 1) Espoon kunta | 1) Haapasaaren kunta |
2) Helsingin kaupunki | 2) Helsingin pitäjä | 2) Haminan kaupunki |
3) Huopalahden kunta | 3) Kauniaisten kauppala | 3) Kotkan kaupunki |
4) Kulosaaren huvilakaupunki | 4) Kirkkonummen kunta | 4) Kymin kunta |
5) Oulunkylän kunta | 5) Liljendalin kunta | 5) Lapinjärven kunta |
6) Loviisan kaupunki | 6) Miehikkälän kunta | |
7) Pernajan kunta | 7) Myrskylän kunta | |
8) Porvoon kaupunki | 8) Pyhtään kunta | |
9) Porvoon maalaiskunta | 9) Ruotsinpyhtään kunta | |
10) Sipoon kunta | 10) Säkkijärven kunta | |
11) Vehkalahden kunta | ||
12) Virolahden kunta | ||
Pohjois-Kymenlaakson sotilaspiiri | Pohjois-Uudenmaan sotilaspiiri | Suur-Saimaan sotilaspiiri |
1) Anjalan kunta | 1) Askolan kunta | 1) Anttolan kunta |
2) Artjärven kunta | 2) Hausjärven kunta | 2) Hirvensalmen kunta |
3) Elimäen kunta | 3) Hyvinkään kauppala | 3) Joutsenon kunta |
4) Iitin kunta | 4) Hyvinkään maalaiskunta | 4) Lappeen kunta |
5) Jaalan kunta | 5) Karkkilan kauppala | 5) Lappeenrannan kaupunki |
6) Kouvolan kauppala | 6) Keravan kauppala | 6) Lauritsalan kauppala |
7) Kuusankosken kunta | 7) Lopen kunta | 7) Lemin kunta |
8) Luumäen kunta | 8) Mäntsälän kunta | 8) Mikkelin kaupunki |
9) Sippolan kunta | 9) Nurmijärven kunta | 9) Mikkelin maalaiskunta |
10) Vahvialan kunta | 10) Orimattilan kunta | 10) Mäntyharjun kunta |
11) Valkealankunta | 11) Pornaisten kunta | 11) Nuijamaan kunta |
12) Ylämaan kunta | 12) Pukkilan kunta | 12) Ristiinan kunta |
13) Pusulan kunta | 13) Savitaipaleen kunta | |
14) Pyhäjärven kunta | 14) Suomenniemen kunta | |
15) Riihimäen kauppala | 15) Taipalsaaren kunta | |
16) Tuusulan kunta | ||
17) Vihdin kunta | ||
Lahden sotilaspiiri | Kanta-Hämeen sotilaspiiri | Lounais-Hämeen sotilaspiiri |
1) Asikkalan kunta | 1) Hattulan kunta | 1) Akaan kunta |
2) Hartolan kunta | 2) Hauhon kunta | 2) Forssan kauppala |
3) Heinolan kaupunki | 3) Hämeenlinnan kaupunki | 3) Humppilan kunta |
4) Heinolan maalaiskunta | 4) Hämeenlinnan maalaiskunta | 4) Jokioisten kunta |
5) Hollolan kunta | 5) Janakkalan kunta | 5) Kalvolan kunta |
6) Joutsan kunta | 6) Kosken kunta | 6) Koijärven kunta |
7) Lahden kaupunki | 7) Kuhmoisten kunta | 7) Kylmäkosken kunta |
8) Luhangan kunta | 8) Kärkölän kunta | 8) Lempäälän kunta |
9) Nastolan kunta | 9) Lammin kunta | 9) Somerniemen kunta |
10) Pertunmaan kunta | 10) Luopioisten kunta | 10) Someron kunta |
11) Sysmän kunta | 11) Padasjoen kunta | 11) Sääksmäen kunta |
12) Pälkäneen kunta | 12) Tammelan kunta | |
13) Rengon kunta | 13) Urjalan kunta | |
14) Tuuloksen kunta | 14) Valkeakosken kauppala | |
15) Tyrvännön kunta | 15) Vesilahden kunta | |
16) Vanajan kunta | 16) Viialan kunta | |
17) Ypäjän kunta | ||
Pirkka-Hämeen sotilaspiiri | Jyväskylän sotilaspiiri | Savonlinnan sotilaspiiri |
1) Aitolahden kunta | 1) Hankasalmen kunta | 1) Enonkosken kunta |
2) Eräjärven kunta | 2) Jyväskylän kaupunki | 2) Joroisten kunta |
3) Juupajoen kunta | 3) Jyväskylän maalaiskunta | 3) Jäppilän kunta |
4) Kangasalan kunta | 4) Jämsän kunta | 4) Kangaslammen kunta |
5) Kuhmalahden kunta | 5) Jämsänkosken kunta | 5) Kerimäen kunta |
6) Kuoreveden kunta | 6) Keuruun kunta | 6) Kesälahden kunta |
7) Längelmäen kunta | 7) Korpilahden kunta | 7) Kiteen kunta |
8) Messukylän kunta | 8) Koskenpään kunta | 8) Parikkalan kunta |
9) Mäntän kunta | 9) Laukaan kunta | 9) Punkaharjun kunta |
10) Nokian kauppala | 10) Leivonmäen kunta | 10) Rantasalmen kunta |
11) Oriveden kunta | 11) Multian kunta | 11) Saaren kunta |
12) Pirkkalan kunta | 12) Muuramen kunta | 12) Savonlinnan kaupunki |
13) Sahalahden kunta | 13) Petäjäveden kunta | 13) Simpeleen kunta |
14) Tampereen kunta | 14) Pihlajaveden kunta | 14) Säämingin kunta |
15) Teiskon kunta | 15) Säynätsalon kunta | 15) Uukuniemen kunta |
16) Tottijärven kunta | 16) Toivakan kunta | 16) Varkauden kauppala |
17) Ylöjärven kunta | 17) Uuraisten kunta | |
Saimaan sotilaspiiri | Pohjois-Karjalan sotilaspiiri | Pohjois-Savon sotilaspiiri |
1) Haukivuoren kunta | 1) Enon kunta | 1) Juankosken kunta |
2) Juvan kunta | 2) Heinäveden kunta | 2) Kaavin kunta |
3) Jääsken kunta | 3) Ilomantsin kunta | 3) Karttulan kunta |
4) Kangasniemen kunta | 4) Joensuun kaupunki | 4) Kuopion kaupunki |
5) Pieksämäen kunta | 5) Kiihtelyksen kunta | 5) Kuopion maalaiskunta |
6) Pieksämäen kauppala | 6) Kontiolahden kunta | 6) Leppävirran kunta |
7) Puumalan kunta | 7) Korpiselän kunta | 7) Maaningan kunta |
8) Rautjärven kunta | 8) Kuusjärven kunta | 8) Muuruveden kunta |
9) Ruokolahden kunta | 9) Liperin kunta | 9) Nilsiän kunta |
10) Sulkavan kunta | 10) Pielisensuun kunta | 10) Riistaveden kunta |
11) Virtasalmen kunta | 11) Polvijärven kunta | 11) Siilinjärven kunta |
12) Pyhäselän kunta | 12) Suonenjoen kunta | |
13) Rääkkylän kunta | 13) Säyneisen kunta | |
14) Savonrannan kunta | 14) Tervon kunta | |
15) Tohmajärven kunta | 15) Tuusniemen kunta | |
16) Tuupovaaran kunta | 16) Vehmersalmen kunta | |
17) Värtsilän kunta | ||
Kainuun sotilaspiiri | Iisalmen sotilaspiiri | Sisä-Suomen sotilaspiiri |
1) Juuan kunta | 1) Iisalmen kaupunki | 1) Kannonkosken kunta |
2) Kajaanin kaupunki | 2) Iisalmen maalaiskunta | 2) Karstulan kunta |
3) Kajaanin maalaiskunta | 3) Keiteleen kunta | 3) Kinnulan kunta |
4) Kuhmon kunta | 4) Kiuruveden kunta | 4) Kivijärven kunta |
5) Lieksan kauppala | 5) Lapinlahden kunta | 5) Konginkankaan kunta |
6) Nurmeksen kauppala | 6) Pielaveden kunta | 6) Konneveden kunta |
7) Nurmeksen maalaiskunta | 7) Pyhäjärven kunta | 7) Kyyjärven kunta |
8) Paltamon kunta | 8) Sonkajärven kunta | 8) Pihtiputaan kunta |
9) Pielisjärven kunta | 9) Varpaisjärven kunta | 9) Pylkönmäen kunta |
10) Rautavaaran kunta | 10) Vieremän kunta | 10) Rautalammen kunta |
11) Sotkamon kunta | 11) Saarijärven kunta | |
12) Valtimon kunta | 12) Sumiaisten kunta | |
13) Vuolijoen kunta | 13) Suolahden kauppala | |
14) Vesannon kunta | ||
15) Viitasaaren kunta | ||
16) Äänekosken kauppala | ||
17) Äänekosken maalaiskunta | ||
Kokkolan sotilaspiiri | Oulun sotilaspiiri | Raahen sotilaspiiri |
1) Alavieskan kunta | 1) Hailuodon kunta | 1) Haapaveden kunta |
2) Haapajärven kunta | 2) Haukiputaan kunta | 2) Kestilän kunta |
3) Halsuan kunta | 3) Hyrynsalmen kunta | 3) Kärsämäen kunta |
4) Himangan kunta | 4) Iin kunta | 4) Liimingan kunta |
5) Kaarlelan kunta | 5) Kempeleen kunta | 5) Lumijoen kunta |
6) Kalajoen kunta | 6) Kiimingin kunta | 6) Merijärven kunta |
7) Kannuksen kunta | 7) Kuivaniemen kunta | 7) Oulaisten kunta |
8) Kaustisten kunta | 8) Kuusamon kunta | 8) Paavolan kunta |
9) Kokkolan kaupunki | 9) Muhoksen kunta | 9) Pattijoen kunta |
10) Kälviän kunta | 10) Oulujoen kunta | 10) Piippolan kunta |
11) Lestijärven kunta | 11) Oulun kaupunki | 11) Pulkkilan kunta |
12) Lohtajan kunta | 12) Oulunsalon kunta | 12) Pyhäjoen kunta |
13) Nivalan kunta | 13) Pudasjärven kunta | 13) Pyhännän kunta |
14) Perhon kunta | 14) Puolangan kunta | 14) Raahen kaupunki |
15) Raution kunta | 15) Ristijärven kunta | 15) Rantsilan kunta |
16) Reisjärven kunta | 16) Suomussalmen kunta | 16) Revonlahden kunta |
17) Sievin kunta | 17) Säräisniemen kunta | 17) Saloisten kunta |
18) Toholammen kunta | 18) Taivalkosken kunta | 18) Siikajoen kunta |
19) Ullavan kunta | 19) Utajärven kunta | 19) Temmeksen kunta |
20) Vetelin kunta | 20) Yli-Iin kunta | 20) Tyrnävän kunta |
21) Ylivieskan kunta | 21) Ylikiimingin kunta | 21) Vihannin kunta |
Pohjolan sotilaspiiri | Länsi-Pohjan sotilaspiiri | Vaasan sotilaspiiri |
1) Inarin kunta | 1) Alatornion kunta | 1) Alavetelin kunta |
2) Kemijärven kunta | 2) Enontekiön kunta | 2) Bergön kunta |
3) Kittilän kunta | 3) Karungin kunta | 3) Björkön kunta |
4) Pelkosenniemen kunta | 4) Kemin kaupunki | 4) Jepuan kunta |
5) Petsamon kunta | 5) Kemin maalaiskunta | 5) Kaskisten kaupunki |
6) Posion kunta | 6) Kolarin kunta | 6) Koivulahden kunta |
7) Ranuan kunta | 7) Muonion kunta | 7) Korsnäsin kunta |
8) Rovaniemen kauppala | 8) Simon kunta | 8) Kristiinankaupungin kaupunki |
9) Rovaniemen maalaiskunta | 9) Tervolan kunta | 9) Kruunupyyn kunta |
10) Sallan kunta | 10) Tornion kaupunki | 10) Lapväärtin kunta |
11) Savukosken kunta | 11) Turtolan kunta | 11) Luodon kunta |
12) Sodankylän kunta | 12) Ylitornion kunta | 12) Maalahden kunta |
13) Utsjoen kunta | 13) Maksamaan kunta | |
14) Munsalan kunta | ||
15) Mustasaaren kunta | ||
16) Närpiön kunta | ||
17) Oravaisten kunta | ||
18) Petolahden kunta | ||
19) Pietarsaaren kaupunki | ||
20) Pietarsaaren maailaiskunta | ||
21) Pirttikylän kunta | ||
22) Purmon kunta | ||
23) Raippaluodon kunta | ||
24) Siipyyn kunta | ||
25) Sulvan kunta | ||
26) Teerijärven kunta | ||
27) Tiukan kunta | ||
28) Uudenkaarlepyyn kaupunki | ||
29) Uudenkaarlepyyn maalaiskunta | ||
30) Vaasan kaupunki | ||
31) Vöyrin kunta | ||
32) Ylimarkun kunta | ||
33) Ähtävän kunta | ||
34) Öjan kunta | ||
Etelä-Pohjanmaan läntinen sotilaspiiri | Etelä-Pohjanmaan itäinen sotilaspiiri | Porin sotilaspiiri |
1) Isojoen kunta | 1) Alahärmän kunta | 1) Ahlaisten kunta |
2) Isonkyrön kunta | 2) Alajärven kunta | 2) Harjavallan kunta |
3) Jalasjärven kunta | 3) Alavuden kunta | 3) Kullaan kunta |
4) Jurvan kunta | 4) Evijärven kunta | 4) Luvian kunta |
5) Karijoen kunta | 5) Llmajoen kunta | 5) Merikarvian kunta |
6) Kauhajoen kunta | 6) Kauhavan kunta | 6) Nakkilan kunta |
7) Kurikan kunta | 7) Kortesjärven kunta | 7) Noormarkun kunta |
8) Laihian kunta | 8) Kuortaneen kunta | 8) Pomarkun kunta |
9) Teuvan kunta | 9) Lappajärven kunta | 9) Porin kaupunki |
10) Vähänkyrön kunta | 10) Lapuan kunta | 10) Porin maalaiskunta |
11) Ylistaron kunta | 11) Lehtimäen kunta | 11) Siikaisten kunta |
12) Nurmon kunta | 12) Ulvilan kunta | |
13) Peräseinäjoen kunta | ||
14) Seinäjoen kauppala | ||
15) Seinäjoen maalaiskunta | ||
16) Soinin kunta | ||
17) Töysän kunta | ||
18) Vimpelin kunta | ||
19) Ylihärmän kunta | ||
20) Ähtärin kunta | ||
Etelä-Satakunnan sotilaspiiri | Pohjois-Satakunnan sotilaspiiri | Turunmaan sotilaspiiri |
1) Huittisten kunta | 1) Hongonjoen kunta | 1) Houtskärin kunta |
2) Hämeenkyrön kunta | 2) Ikaalisten kauppala | 2) Iniön kunta |
3) Karkun kunta | 3) Ikaalisten maalaiskunta | 3) Kakskerran kunta |
4) Kauvatsan kunta | 4) Jämijärven kunta | 4) Korppoon kunta |
5) Keikyän kunta | 5) Kankaanpään kunta | 5) Maarian kunta |
6) Kiikan kunta | 6) Karvian kunta | 6) Nauvon kunta |
7) Kiikoisten kunta | 7) Kihniön kunta | 7) Paraisten kunta |
8) Kokemäen kunta | 8) Kurun kunta | 8) Turun kaupunki |
9) Lavian kunta | 9) Parkanon kunta | |
10) Mouhijärven kunta | 10) Ruoveden kunta | |
11) Punkalaitumen kunta | 11) Virtain kunta | |
12) Suodenniemen kunta | ||
13) Suoniemen kunta | ||
14) Tyrvään kunta | ||
15) Vammalan kauppala | ||
16) Viljakkalan kunta | ||
Varsinais-Suomen sotilaspiiri | Vakka-Suomen sotilaspiiri | Raaseporin sotilaspiiri |
1) Alastaron kunta | 1) Eurajoen kunta | 1) Bromarvin kunta |
2) Askaisten kunta | 2) Euran kunta | 2) Degerbyn kunta |
3) Auran kunta | 3) Hinnerjoen kunta | 3) Dragsfjärdin kunta |
4) Kaarinan kunta | 4) Honkilahden kunta | 4) Hiittisten kunta |
5) Karinaisten kunta | 5) Kalannin kunta | 5) Inkoon kauppala |
6) Kosken kunta | 6) Karjalan kunta | 6) Karjaan kauppala |
7) Kuusiston kunta | 7) Kiukaisten kunta | 7) Karjaan maalaiskunta |
8) Lemun kunta | 8) Kodisjoen kunta | 8) Kemiön kunta |
9) Liedon kunta | 9) Kustavin kunta | 9) Pohjan kunta |
10) Loimaan kauppala | 10) Köyliön kunta | 10) Siuntion kunta |
11) Loimaan kunta | 11) Laitilan kunta | 11) Snappertunan kunta |
12) Marttilan kunta | 12) Lapin kunta | 12) Tammisaaren kaupunki |
13) Maskun kunta | 13) Lokalahden kunta | 13) Tammisaaren maalaiskunta |
14) Mellilän kunta | 14) Mietoisten kunta | 14) Tenholan kunta |
15) Merimaskun kunta | 15) Mynämäen kunta | 15) Vestanfjärdin kunta |
16) Metsämaan kunta | 16) Pyhmämaan kunta | |
17) Naantalin kaupunki | 17) Pyhärannan kunta | |
18) Naantalin maalaiskunta | 18) Rauman kaupunki | |
19) Nousiaisten kunta | 19) Rauman maalaiskunta | |
20) Oripään kunta | 20) Säkylän kunta | |
21) Paattisten kunta | 21) Taivassalon kunta | |
22) Paimion kunta | 22) Uudenkaupungin kaupunki | |
23) Piikkiön kunta | 23) Uudenkaupungin maalaiskunta | |
24) Pöytyän kunta | 24) Vehmaan kunta | |
25) Raision kunta | 25) Yläneen kunta | |
26) Ruskon kunta | ||
27) Rymättylän kunta | ||
28) Tarvasjoen kunta | ||
29) Vahdon kunta | ||
30) Vampulan kunta | ||
31) Velkuan kunta | ||
Salon sotilaspiiri | ||
1) Angelniemen kunta | ||
2) Halikon kunta | ||
3) Karjalohjan kunta | ||
4) Karunan kunta | ||
5) Kiikalan kunta | ||
6) Kiskon kunta | ||
7) Kuusjoen kunta | ||
8) Lohjan kauppala | ||
9) Lohjan kunta | ||
10) Muurlan kunta | ||
11) Nummen kunta | ||
12) Perniön kunta | ||
13) Perttelin kunta | ||
14) Salon kauppala | ||
15) Sammatin kunta | ||
16) Sauvon kunta | ||
17) Suomusjärven kunta | ||
18) Särkisalon kunta | ||
19) Uskelan kunta | ||
SA-tunnukset määriteltiin suojeluskuntapiirien mukaisesti, eli auto sai sille määrätyn SA-tunnuksen sen mukaan, missä suojeluskuntapiirissä pakko-otto tapahtui.
Vuonna 1944 muistutettiin moottoriajoneuvoasioista² vastaavia suojeluskuntapiiriläisiä, että seuraavat SA-tunnus sarjat olivat varattuna, puolustuslaitoksen ostamia moottoriajoneuvoja varten:
SA 1 – 9999
SA 15000 – 15999
SA 23000 – 23999
SA 28000 – 29999
SA 38000 – 39999
sotasaaliiksi saatujen moottoriajoneuvoja varten:
SA 16000 – 19999 (Olisikohan tämä kuitenkin 16000-16999?)
SA 24000 – 24999
SA 33000 – 34999
SA 42000 – 42999
Loput numerosarjat olivat muutamia poikkeuksia lukuunottamatta varattu siviilistä pakko-otetuille ajoneuvoille.
Talvisodassa käytetyt SA-tunnukset, jotka vielä 1944 olivat puolustusvoimien pakko-ottamissa ajoneuvoissa²:
Suojeluskuntapiiri | SA-tunnukset | ||
Helsingin sk.piiri | (Hel. sp.) | 1001-2200 | |
Pohjois-Uudenmaan | (Tuu. sp.) | 2201-2300 | |
Varsinais-Suomen | (Tur.E. sp.) | 2301-2650 | |
Keuruun | (Keu. sp.) | 2652-2751 | |
Pohjois-Uudenmaan | (Tuu. sp.) | 2851-2900 | |
Kainuun | (Kai. sp.) | 2901-2910 | |
Oulun (ja Raahen) | (Oul.(Yliv.) sp.) | 2923-2951 | |
Etelä-Hämeen | (Häml. sp.) | 3001-3375 | |
Pohjois-Hämeen | (Tam. sp.) | 3376-3635 | |
Satakunnan | (Por. sp.) | 3636-3825 | |
Vaasan | (Vaa. sp.) | 3826-3900 | |
Etelä-Pohjanmaan | (Sei. sp.) | 3901-4184 | |
Keski-Pohjanmaan | (Kokk. sp.) | 4201-4300 | |
Jyväskylän | (Jyv. sp.) | 4301-4440 | |
Keuruun | (Keu. sp.) | 4441-4465 | |
Oulun (ja Raahen) | (Oul.(Yliv.) sp.) | 4466-4565 | |
Kemin | (Kem. sp.) | 4566-4606 | Loppuisko kuitenkin 4605? |
Kymenlaakson | (Ham. sp.) | 4606-4925 | |
Lahden | (Lah. sp.) | 4926-5110 | |
Lappeenrannan | (Lapr. sp.) | 5111-5310 | |
Pohjois-Savon | (Kuo. sp.) | 5311-5410 | |
Mikkelin | (Mik. sp.) | 5411-5520 | |
Sortavalan | (Sor. sp.) | 5521-5620 | |
Savonlinnan | (Savl. sp.) | 5621-5700 | |
Pohjois-Karjalan | (Joe. sp.) | 5701-5810 | |
Pohjois-Karjalan | (Lie. sp.) | 5811-5870 | |
Kainuun | (Kai. sp.) | 5871-5895 | |
Pohjolan | (Lap. sp.) | 5896-5930 | |
Sortavalan | (Sal. sp.) | 5931-5980 | |
Oulun (ja Raahen) | (Oul.(Yliv.) sp.) | 5981-6000 | |
Viipurin | (Kan. sp.) | 6001-6060 | |
Käkisalmen | (Käk. sp.) | 6061-6070 | |
Viipurin | (Kan. sp.) | 6071-6600 | |
Helsingin | (Hel. sp.) | 6601-6800 | |
Satakunnan | (Por. sp.) | 6801-6850 | |
Jyväskylän | (Jyv. sp.) | 6852-6900 | |
Pohjois-Hämeen | (Tam. sp.) | 6901-7075 | |
Viipurin | (Kan. sp.) | 13000-13049 | |
Viipurin | (Kan. sp.) | 16500-16616 | |
Viipurin sk.piiri (Huolto Rykmentti, Viipuri) | (HuoltoR) | 16617-16920 | |
Käkisalmen | (Käk. sp.) | 16921-16964 | |
Viipurin | (Kan. sp.) | 16965-17004 | |
Viipurin | (Kan. sp.) | 17005-17048 | |
Käkisalmen | (Käk. sp.) | 17049-17059 | |
Kymenlaakson | (Ham. sp.) | 18001-18150 | |
Varsinais-Suomen | (Tur. E. Sp ja Tur. P. sp.) | 18151-18750 | |
Satakunnan | (Por. sp.) | 18751-18850 | |
Etelä-Pohjanmaan | (Sei. sp.) | 18851-19100 | |
Jyväskylän | (Jyv. sp.) | 19101-19200 | |
Oulun (ja Raahen) | (Oul.(Yliv.) sp.) | 19201-19300 | |
Kemin | (Kem. sp.) | 19301-19400 | |
Lahden | (Lah. sp.) | 19401-19500 | |
Lappeenrannan | (Lapr. sp.) | 19501-19550 | |
Pohjois-Savon | (Kuo. sp.) | 19551-19650 | |
Sortavalan | (Sor. sp.) | 19651-19700 | |
Savonlinnan | (Savl. sp.) | 19701-19750 | |
Pohjois-Karjalan | (Joe. sp.) | 19751-19800 | |
Sortavalan | (Sal. sp.) | 19801-19850 | |
Pohjois-Karjalan | (Lie. sp.) | 19851-19900 | |
Kainuun | (Kai. sp.) | 19901-19950 | |
Pohjolan | (Lap. sp.) | 19951-20000 | |
Käkisalmen | (Käk. sp.) | 20001-20150 | |
Viipurin | (Kan. sp.) | 20151-20250 | |
Viipurin sk.piiri | (Huoltorykmentti, Viipuri ) | 20251-20350 | |
Varsinais-Suomen sk.piiri (??) | (Os. H) | 20351-20500 | |
Pohjois-Hämeen | (Tam. sp.) | 20501-20530 | |
Vaasan | (Vaa. sp.) | 18831-18930 | ?? |
Autovarikko 1, Lahti | (Auto V 1) | 20601-20800 | |
Autovarikko 2, Turku | (Auto V 2) | 20801-21000 | |
Autovarikko 3, Tampere | (Auto V 3) | 21001-21200 | |
Autovarikko 4, Kuopio | (Auto V 4) | 21201-21400 | |
Autovarikko 5, Jyväskylä | (Auto V 5) | 21401-21600 | |
Satakunnan sk.piiri (Por.sk.piiri) | (Por. sp.) | 21601-21650 | |
Etelä-Hämeen sk.piiri | (Häml.sp. (E.Häm.sk.piiri) | 21651-21700 | |
Varsinais-Suomen sk.piiri | (Tur.tp.) (jaos. H.60) | 21701-21800 | |
Kymenlaakson | (Ham. sp.) | 21801-21820 | |
Helsingin | (Hel. sp. MeVE) | 21821-21840 | |
Vaasan | (Vaa. sp.) (3.Rask.Psto) | 21841-21890 | |
Vaasan | (Vaa. sp.) | 21891-21940 | |
Helsingin | (Hel. sp.) | 21941-22140 | |
Pohjois-Uudenmaan | (Tuu. sp.) | 22141-22190 | |
Helsingin | 22201-22350 | ||
Pohj. Uudenmaan | 22351-22500 | ||
Varsinais-Suomen | 22501-22650 | ||
Satakunnan | 22651-22800 | ||
Etelä-Hämeen | 22801-22950 | ||
Pohjois-Hämeen | 22951-23100 | ||
Kymenlaakson | 23101-23250 | ||
Viipurin | 23251-23400 | ||
Käkisalmen | 23401-23550 | ||
Sortavalan | 23551-23700 | ||
Mikkelin | 23701-23850 | ||
Pohjois-Savon | 23851-24000 | ||
Pohjois-Karjalan | 24001-24150 | ||
Vasa sk.distrikt | 24151-24300 | ||
Etelä-Pohjanmaan sk.piiri | 24301-24450 | ||
Keski-Pohjanmaan | 24451-24600 | ||
Jyväskylän | 24601-24750 | ||
Raahen | 24751-24900 | ||
Kainuun | 24901-25050 | ||
Oulun | 25051-25200 | ||
Pohjolan | 25201-25350 | ||
Helsingin | (Hel.autoK(Pl.N.) | 27001-27100 | |
Keski-Pohjanmaan | (Kokk.sp.) | 27101-27200 | |
Kemin | (Kem. sp.) | 27201-27400 | |
Ruots. Apuretkikunta | (maj.Åkerblom, Tornio) | 27401-27950 | |
Lahden sk.piiri | 27951-28050 | ||
Helsingin | 28051-28400 | ||
Pohjois-Karjalan | (Lie.HK (Tilus) Lie sp.) | 28401-28450 | |
Pohjois-Hämeen | 28451-28600 | ||
Pohjolan | 28601-28750 | ||
Keuruun | 28751-28850 | ||
Savonlinnan | 28851-28950 | ||
Jyväskylän | 28951-29100 | ||
Vasa sk. Distrikt | 29101-29200 | ||
Pohjois-Hämeen | 29201-29300 | ||
Etelä-Hämeen | 29301-29400 | ||
Lahden | 29401-29450 | ||
Ruots. Apuretkikunta (maj. Åkerblom, Tornio) | 29451-29700 | ||
Helsingin sk.piiri | 29701-30000 | ||
Varsinais-Suomen | 30021-30200 | ||
Lappeenrannan | 30201-33000 | ||
Pohjois-Uudenmaan | 30301-30400 | ||
Lappeenrannan | 30401-30700 | ||
Autovarikko 7 | (Auto V 7) | 30701-30900 | |
Pohjois-Savon sk.piiri | 30901-31000 | ||
Kymenlaakson | 31001-31100 | ||
Viipurin | 31101-31300 |
Jatkosodan ottoautojen SA-numerot³:
Suojeluskuntapiiri | SA-tunnukset | |
Åland | Turku | 501-600 |
Helsingin | Helsinki | 10000-14999 |
Etelä-Uudenmaan | Kauniainen | 20000-20999 |
Etelä-Uudenmaan | Porvoo | 21000-21999 |
Etelä-Kymenlaakson | Kotka | 22000-22999 |
Pohjois-Uusimaa | Kerava | 25000-25999 |
Pohjois-Kymenlaakso | Kouvola | 26000-27999 |
Kanta-Hämeen | Hämeenlinna | 30000-30999 |
Lounais-Hämeen | Forssa | 31000-32999 |
Lahden | Lahti | 35000-35999 |
Suur-Saimaan | Mikkeli | 36000-36999 |
Suur-Saimaan | Lappeenranta | 37000-37999 |
Pirkka-Hämeen | Tampere | 40000-40999 |
Jyväskylän | Jyväskylän | 41000-41999 |
Saimaan | Pieksämäki | 45000-45999 |
Savonlinnan | Savonlinna | 46000-46999 |
Pohjois-Savon | Kuopio | 50000-50999 |
Pohjois-Karjalan | Joensuu | 51000-51999 |
Iisalmen | Iisalmi | 55000-56999 |
Kainuun | Porokylä | 57000-57999 |
Kainuun | Kajaani | 58000-59999 |
Kokkolan | Kokkola | 60000-62999 |
Sisä-Suomen | Suolahti | 63000-63999 |
Raahen | Raahe | 65000-65999 |
Oulun | Oulu | 66000-67999 |
Länsi-Pohjan | Kemi | 70000-70999 |
Pohjolan | Rovaniemi | 71000-72999 |
Porin | Pori | 75000-75999 |
Etelä-Satakunnan | Tyrvää | 76000-76999 |
Pohjois-Satakunnan | Parkano | 77000-77999 |
Vaasa | Vaasa | 80000-81999 |
Etelä-Pohjanmaan läntinen | Kauhajoki | 82000-82999 |
Etelä-Pohjanmaan itäinen | Seinäjoki | 83000-83999 |
Salon | Salo | 85000-85999 |
Salon | Lohja | 86000-86999 |
Raaseporin | Karjaa | 87000-87999 |
Vakka-Suomen | Rauma | 90000-91999 |
Varsinais-Suomen | Loimaa | 95000-95999 |
Turunmaan | Turku | 96000-98999 |
Lähteet:
¹ Kansallisarkisto, diaari T 17658/6 (5), 1941 – 1944.
² Kansallisarkisto, diaari T 17658/11 (10), 1944-1945.
³ Vesterinen, J. (2007), Ottoautot talvi- ja jatkosodassa, s.51.
Mistä voi kysyä pakko otetun auton palautusta?
Sota aikana pakko otettiin isoisän T-Ford Viitasaaren Keitelepohjasta jota ei ole palautettu omaisille. Missä se voisi olla?
Moi Ari, kiitos kommentista. Ainoa mahdollinen vastaus voisi löytyä ko. alueen suojeluskuntapiiristä/sotilaspiiristä, joka siis olisi Sisä-Suomen skp. Ne materiaalit, mitä on tallelle, löytynevät Kansallisarkistosta ja vaatii manuaalista dokumenttien tutkimista paikanpäällä. Mikäli autoa ei palautettu, voi olettaa, että se tuhoutui, oli niin huonossa kunnossa, että omistaja ei huolinut sitä takaisin, ja autosta maksettiin nimellinen korvaus omistajalle.
Minulla on vuoden 1937 Ford 74 Standart Touring Fordor, eli 60 hv:n moottorilla. Se on Matti Eskolan entisöimä 1990-luvun lopulla. Matti löysi entisöinnin yhteydessä autosta neljä sodan ajan ajomääräystä, joissa on tunnus SA-45244. Ajomääräykset on annettu Kangasniemellä. Ostin auton toukokuussa 2017, mutta vasta nyt aktivoiduin kyselemään auton tietoja sodan ajalta. Omistajahistoria on tiedossa 50-luvun puolivälistä alkaen.
SA-13324, auto on Packard ja ilmeisesti Hkin alueelta pakko-otettu. Mistä löytyisi tai löytyykö mistään tarkempaa tietoa ja esim auton väriä?