Avainsana: Ford
Poikien Autokirja 1940
27.6.2015 - Raul Valkila
Poikien Autokirja 1940 – on nimensä mukaisesti nuorille suunnattu autokirja. Otavan julkaisema pehmeäkantinen kirja ilmestyi kerran vuodessa vuosina 1938-1945. Kirjaan on koottu lähes kolmekymmentä eri kirjoittajan laatimaa autoaiheista artikkelia. Aiheet liittyvät muun muassa kilpa-autoiluun, auton tekniikkaan, uutuusmallien esittelyyn sekä liikennesääntöihin. […]

Korpivaara & Halla v.1922
25.5.2015 - Raul Valkila
Maaliskuun 4. päivä vuonna 1922 ilmestyi Suomen Kuvalehden autonumero. Suomen Kuvalehti julkaisi autonumeroita lähes vuosittain 20-luvun alusta aina 30-luvun lopulle saakka. Vuoden 1922 autonumero sisältää sivun mittaisen kertomuksen Korpivaara & Halla Oy:n toiminnasta. Tuohon aikaa yritys toi maahan Ford ja […]

Viipurin autokilpailut 1910
31.3.2015 - Raul Valkila
Viipurin kansainväliset talvikisat pidettiin 23-28 helmikuuta 1910. Ohjelmaan kuului 12 urheilulajia, monet näistä talviurheilulajeja, mutta lisäksi myös ratsastusta, ammuntaa ja kenties Suomen ensimmäiset autokilpailut. Artikkeli talvikisoista ilmestyi ”Finskt Idrottsblad”-lehdessä maaliskuussa 1910. Lehti oli Helsingin voimistelukerhon julkaisu. Seuraavassa lehden artikkeli autokilpailuista […]

Ford Suomessa 1937-1939
30.3.2015 - Mika Jaakkola
Suomen Ford Motor Company Finland oli näyttävästi esillä ajan AK:n Moottori-lehdissä. Suomeen tuotiin Tanskassa koottuja Ford, Mercury ja Lincoln -henkilöautoja, kuorma-autoja, sekä Fordson traktoreita. Henkilöautoissa, Standard -mallit oli varustettu 60 -hevosvoimaisilla V8-moottoreilla ja Deluxe-mallit 80-hevosvoimaisilla versioilla. Suomeen tuodut henkilöautot erosivat […]

Valli-Auto Oy vuonna 1940
16.3.2015 - Mika Jaakkola
Turkulainen Valli-Auto Oy perustettiin vuonna 1930 Salossa ja sijaitsi yliopistonkadun ja käsityöläiskadun kulmassa uusissa tiloissa vuodesta 1939. Edustus oli mm. Ford ja Lincoln autoilla, sekä Fordson -traktoreilla. Toimitusjohtaja-perustajana toimi Yrjö Valli ja apulaisjohtajana Eino Elkiä. Liikkeeseen kuului myös korjaamorakennus, kahvila Virtaviiva, […]

Sota-ajan autokuvia
6.3.2015 - Mika Jaakkola
Kuva 1. Vuoden 1939 Mercury, jossa Suomen lippu ja takana vielä valkosivurenkaat. Kuva 2. 1939 Ford Standard Fordor 60HP sivuventtiili V8:lla, autossa vielä valkosivurenkaat. Kuva 3. Tässä taas sotamies poseeraa vuoden 1938 Ford Deluxen vierellä. Kuva 4. Sama auto kuin kuvassa […]
