Sulo Paavo Johannes (”S.P.J.”) Keinänen oli moneen ehtivä mies. S.P.J. oli tunnettu kilpa-autoilijana, mutta kilpailutoiminnan ohessa keksi myös autotekniikkaan liittyviä parannuksia. S.P.J. oli mukana myös kaupan alalla. Käytettyjen autojen kaupassa hän oli mainonnallaan ja markkinointitempauksillaan ylitse muiden.
Hyvänä esimerkkinä käy allaoleva A4-kokoinen mainos, joka ilmestyi Suomen Moottorilehden numerossa 2/1939. On mahdollista, että S.P.J. haki mainoksilleen inspiraatiota valtameren toisen puolen näyttävästä mainonnasta.
Suurena myyntivalttina kerrotaan autojen ’ainutlaatuisesta uudistus-järjestelmästä’. Siinä auton kerrotaan läpikäyvän kolminkertaisen tarkastuksen, jossa ’jokainen kulunut osa uusitaan tai korvataan ensiluokkaiseen kuntoon’. Tämän tarkistuksen jälkeen auton sai halutessaan liikkeen antamalla täydellä takuulla. Täydellisesti uusittu takuun alainen auto maksaisi mainoksen mukaan ’40-75% uutta vähemmän’.
Mainoksen filmirullassa on otos näyttelytilassa olevista autoista. Rullan sisälle on piirretty 1937 Ford Coupe, liikkeen punainen vetonaula, jota S.P.J. myi Helsingin Sanomien myyntipalstalla jopa kuvan kera.
Kuvassa 1937 Buickin keulalle on kiinnitetty tarkastuksesta kertova SPJ-takuulaatta. Metsätaloudellinen aikakausilehti kertoo numerossaan 3/1939, mitä takuun saaminen edellytti.
- Ensimmäisen tarkastajan koeajo. Perusteellinen tutkimus ja raportin kirjoittaminen auton kunnosta sen saapuessa liikkeeseen.
- Toisen tarkastajan koeajo. Perusteellinen tutkimus ja kunnostustoimenpiteiden määrittely.
- Koneiston uusiminen ja korjaaminen ensiluokkaiseen kuntoon.
- Ulkoasun ja sisustuksen kunnostaminen silmäähiveleväksi.
- Lopullinen tarkastus. Koeajo ja SPJ-takuumerkin kiinnittäminen.
Samassa Suomen Moottorilehden numerossa on myös lyhyt artikkeli uudesta myymälästä. Näyttelytilat sijaitsivat osoitteissa Lönnrotinkatu 16 ja 28 – yhteensä 5000 neliömetriä tilaa.
Näyttelytilojen kuvissa näkyy monenlaisia autoja mm. Volvo Carioca, 1933 Dodge h-a ja n.1937-1938 Skoda. Ylläolevassa kuvassa oikealla Opel Olympia tai Kadett. Vasemmalla rivistössä peräti kolme 1938 Plymouthia. Kaikkiaan tarjolla oli n.50-60 autoa.
Mielenkiintoinen maininta esiintyy mainoksen lopussa: ’kuvitettu autoluettelo annetaan jokaiselle ilmaiseksi’. Onko tällaisesta säästyneestä luettelosta kenelläkään havaintoa? Onko SPJ-takuulaattoja myöskään säilynyt?