Kuvia elokuvasta ’Vaimoke’ (1936)

Hiljattain osui silmiini Hilja Valtosen samannimiseen kirjaan perustuva elokuva nimeltään ’Vaimoke’. Valmistuessaan se esitettiin teattereissa keväällä 1936. Pääosaparina elokuvassa ovat Tauno Palo ja Ansa Ikonen sekä sen ohjasi Valentin Vaala. Seuraavassa tarjoan muutamia mielestäni mielenkiintoisia ruutukaappauksia kommenttien kera.

Agronomi Esko Latva, jota esittää Tauno Palo, on varakas poikamies. Varallisuus käy erityisesti ilmi siitä mikä kulkuneuvo hänellä on alla. Auton koko nimi on Chrysler Imperial Roadster L-80 Locke ja se on joko vuosimallia 1929 tai 1930. Auton malli ja korimalli ovat hyvin erikoisia. Ensiksi hieman taustaa. Vuonna 1926 Walter P.Chrysler julkisti Imperial mallin Chrysler-malliston huippumalliksi kilpailemaan Cadillacin ja Lincolnin kanssa. Vuoden 1928 kasvojen päivityksessä mallin lisämerkinnäksi tuli kirjain L. Numero 80 tarkoitti, että autolla voitiin huoletta ylläpitää 80 mailia tunnissa matkanopeuksia (129km/h). Vuonna 1929 Chryslerin Imperialia tarjottiin kahdeksalla eri korimallilla ja lisäksi erikoiskoreja sai tilauksesta sellaisilta kuuluisilta pajoilta kuin Locke, LeBaron ja Dietrich. Elokuvan auton korin valmisti Locke. Siitä tuonnempana.

Kuvan autossa vaikuttaisi olevan keulassa Koe-rekisterikilpi – sen huomaa kilven kiinnitystavasta ja kilven pituudesta. Aivan kuin siitä erottuisi numerot 45 ja vasemmasta alareunasta teksti ’Koe’.

Lähikuvasta erottuu hyvin auton detaljirikas jäähdyttimen muotoilu. Tällainen Roadster-korinen auto on maksanut yli neljä kertaa enemmän kuin Ford A Roadster. 1929-1930 Imperialeja valmistui yhteensä noin 2900kpl – tarkkaa lukumäärää ei tiedetä. Ulkoisesti 1929 ja 1930 mallit ovat samankaltaisia, koska käytännössä 1929 mallin tuotantoa jatkettiin vuoden 1930 puolelle. Vuoden 1930 tuotantovuosi oli lyhyt, koska täysin uusi Imperial tultaisiin esittelemään seuraavana vuonna.

Takaviistokuva paljastaa auton vauhdikkat linjat. Auton korityyppi on Roadster ja sen on valmistanut Locke Body Company New Yorkin osavaltiosta. Locke valmisti kahta eri Roadster korityyppiä, joista perinteisempi pohjautui vuoden 1928 vuosikertaan. Elokuvan auton Roadster kori on kuitenkin urheilullisempaa tyyppiä, jossa kylkipokkaus alkaa edestä ja viettää virtaviivaisesti alas auton takaosaan. Tätä korityyppiä valmistui joiden tietolähteiden mukaan 401kpl. Luvussa voi olla mukana molemmat Roadster-korit, joten tuotantomäärä saattaa olla jopa pienempi. Moottorina Imperialeissa oli 5,1-litrainen 6-sylinterinen ’Red Head’ -sivuventtiilimoottori, teholtaan joko 100 tai 112hv. Roadster malliin oli varattu näistä se tehokkaampi.

Kuvasta sitä ei erota, mutta takana oikeassa kyljessä pitäisi olla pieni kulkuovi anopinistuimille. Yhdessä kohtaa elokuvaa auton rekisterikilpi on vaihtunut ja siitä erottuvat ensimmäiset merkit jotka ovat K-14. On mahdollista, että yksi numero tulee vielä perään.

Häät pidettiin Espoon tuomiokirkossa.

Tuomiokirkolta tuore hääpari suuntaa häämatkalle autolla Puumalan ja Varkauden kautta Kuopioon. Kuopioon saavuttua yövytään Hotelli Atlaksessa. Kuopion Hotelli Atlas valmistui vuonna 1930 ja oli valmistuessaan suuri nähtävyys. Torin laidalla sijaitseva Atlas tunnetaan nykyään nimellä Cumulus City Keskusta. Auton konepeiton yläreunassa oleva syvennys on samantyylinen kuin aikakauden Vauxhalleissa.


Puijon vanha näköalatorni joka purettiin v.1963. Puijon torni oli historiansa aikana suosittu kuvauskohde automatkailijoille ja heidän autoilleen.

Kohtaus elokuvasta, jossa ajetaan kilpaa junaa vastaan. Takaa-ajokohtaus on kuvattu Hansatiellä Espoon keskustasta Kauklahtea kohti mentäessä. Paikka on pari kilometriä elokuvassa nähdyltä Espoon tuomiokirkolta, joten kuvausryhmä on liikkunut enemmänkin Espoon suunnalla.

Sama kohta nykyisin Google Mapsista katsottuna. Juuri näillä kohdin Hansatien nimi vaihtuu Isoksi maantieksi. Oikealla puut peittävät junaradan joka muuten näkyisi hyvin.

Elokuvan lopussa ajetaan Viipurin rautatieasemalle. Kuvasta erottuvat hyvin pylväiden päissä olevat kaksi karhupatsasta. Vuonna 1913 valmistuneen rautatieaseman suunnittelivat Eliel Saarinen ja Herman Gesellius.

IMDb linkki elokuvaan Vaimoke:

http://www.imdb.com/title/tt0028454/?ref_=fn_al_tt_1

Moottoriajoneuvot merkeittäin 1934

Suomen auto -ja moottorikalenteri 1935 -kirjasta löytyy tilasto vuoden 1934 autokannasta. Tilasto ei ole niin yksityiskohtainen kuin myöhemmissä Auto-ja moottorikalentereissa (esimerkiksi 1936). Taulukossa on mainittu vain suurimmat merkit. Henkilöautopuoli ei ulotu merkkeihin joita on alle 80kpl. Tämä tarkoittaa 27 yleisintä merkkiä. Kuorma- ja linja-autopuoli on sitäkin suppeampi joskin määrät ovat loppupäässä huomattavasti pienempiä. Yhdistin henkilö -, kuorma- ja linja-autojen määrät viimeisessä sarakkeessa.  Siitä saa jonkinlaista tuntumaa kokonaismääristä.

1934HenkilövaunutKuormavaunutLinjavaunutyhteensä
Ford43754335748784
Chevrolet392140374258383
Chrysler10381038
Buick967967
Nash831831
Fiat62449673
Studebaker58533618
Dodge5664229637
Essex529529
Oldsmobile437437
Pontiac385385
Willys375375
Oakland369369
Reo29685209590
Erskine296296
Paige272272
Citroen252252
Hupmobile248248
Whippet234234
Rugby219219
Hudson185185
Overland179179
Chandler161161
Durant132132
Plymouth125125
Packard109109
Auburn8181
Brockway232131363
GMC23266298
International14199240
Graham Brothers11645161
Volvo10774181
Federal7272
Benz5757
Daimler-Mercedes3535
Fisher2828
Sisu2828
Bedford2727
Stewart2626
Rochet-Schneider3535
Selden2828

Suomen henkilöautot merkeittäin 1936

kuva_suomi_kansi
Kuva kirjasta Kuva-Suomi (Aho-Soldan, Otava 1946)

Maaseudun Autonomistajain Liitto (MAL) julkaisi saman nimistä autolehteä sekä kerran vuodessa liiton vuosikirjan. Ensimmäinen vuosikirja ilmestyi vuonna 1927. Vuoden 1937 vuosikirjassa on monenlaista käytännön autoasiaa auton omistajille. Sen lisäksi se sisältää paljon tilastotietoa. Muun muassa taulukon vuoden 1936 henkilöautokannasta Suomessa.

Kaiken kaikkiaan henkilöautoja oli rekisterissä tuona vuonna täsmälleen 20410 kpl. Tilastoja tutkimalla huomaa, että ajoneuvokanta oli edelleen hyvin amerikkalaisvoittoista. Hieman yli 90% henkilöautokannasta oli Yhdysvalloissa valmistettua. Yleisin eurooppalainen automerkki oli Fiat yhdeksännellä sijalla, ollen noin 3% autokannasta. ’Kuolleista’ merkeistä Nash oli yleisin sijalla 6, noin 4% osuudella autokannasta.

Henkilöautot (kpl)Vuosi: 1936
Yhteensä20410
Ford4755
Chevrolet4535
Chrysler1203
Buick1007
Nash854
Studebaker681
Dodge647
Fiat574
Essex477
Pontiac400
Oldsmobile394
Willys-Knight359
Oakland341
Reo324
Paige302
Erskine279
Hupmobile261
Whippet239
Citroen235
Hudson208
Rugby177
Opel174
Packard174
Plymouth167
Chandler149
Overland147
Durant117
Auburn92
Terraplane70
Moon65
Peerless59
Stutz58
Velie53
Cleveland49
Renault47
Wolverine47
Volvo45
DKW41
Lincoln39
Falcon-Knight37
La Salle36
Marmon33
Cadillac30
Jordan24
Morris24
Benz22
Jewett22
Maxwell22
Adler19
Flint19
Marquette17
Graham Brothers16
Muut244

1937-1939 Ford pakettiautoista

Fordin henkilöautoon pohjautuvat pakettiautot, Sedan Deliveryt, olivat jo uutena harvinaisuuksia pieninä tuotantomäärinään. Siitä huolimatta niitä saapui Suomeen kuitenkin useita. Tarkoista tuontimääristä ei ole tietoa, sillä huhupuheen mukaan Suomen Ford Motor Company hävitti tuontiluettelot jo 1970-luvulla.

Suomeen tuodut Ford autot koottiin tuohon aikaan Tanskassa, josta ne toimitettiin pohjoismaihin myyjäverkostoille. Pakettiautot olivat ilmeisesti koottu Yhdysvalloissa Buddin valmistamalla korilla, jonka vuoksi Suomi-autolle tyypillistä messinkistä soikeaa valmistenumerolaattaa on näistä yksilöistä turha hakea. Vaikka Sedan Delivery pakettiautoja mainostettiin 60 HP V8 moottorilla, oli niihin myös tarjolla isompi 85 HP  V8 moottori.

Turun ja Porin läänissä oli näitä paketti-Fordeja ainakin Posti- ja lennätinlaitoksella, Seres Oy:llä (Sisu pastillit), Salon Rautakauppa Oy:llä ja Turussa T:mi Antti Jalosella.

Vanhemmat mobilistit tuntuvat muistavan, että näitä pakettiautoja olisi ollut vähän siellä ja täällä, mutta niitä ei tunnu juurikaan säilyneen. Mahtaisikohan joku muistaa moista tai nähneensä näistä kuvia?

1938 Ford Standard 60 HP esitteessä.
1938 Ford Standard 60 HP esitteessä.

Vuoden 1938 valmisteluvut olivat todella alhaisia:

Standard Sedan Delivery 85 HP – 2407 kpl

Standard Sedan Delivery 60 HP – 1120 kpl

Deluxe Sedan Delivery 85 HP – 22 kpl

Deluxe Sedan Delivery 60 HP – 6 kpl

(Lähde: Francis/DeAngelis)

fordpakutakaa
Seres Oy:n 1939 Ford Sedan Delivery rauhankadulla Turussa vuonna 1955.

 

fordpakuedesta
Seres Oy:n 1939 Ford Sedan Delivery rauhankadun kulmassa Turussa vuonna 1955.

 

1939deliverysa
1939 Ford Sedan Delivery tosi toimissa rintamalla. Kuva: SA-kuva

 

1938 Sedan Delivery löytöpaikassa Varsinais-Suomessa 2016
1938 Ford Sedan Delivery löytöpaikassa Varsinais-Suomessa 2016

 

Svend Örum mainontaa vuonna 1937

Autovaraosia maahantuova yritys Svend Örum sijaitsi osoitteessa Salomonkatu 1, Helsinki. Nykyään yritys käyttää lyhennettyä nimeä Örum ja pääkonttori sijaitsee Espoon Juvanmalmilla. Seuraavassa pieni katsaus Örumin vuoden 1937 lehtimainontaan.

Kuva 1. Keksijä Thomas Alva Edison tunnetaan merkittävästä tutkimustyöstään äänen, liikkuvan kuvan ja sähköelektroniikan saralla. Sähkön puolella hän perehtyi erityisesti hehkulamppujen ja akkujen toimintaan. Edison patentoi nikkeli-rauta-akun vuonna 1901 ja samana vuonna perustettiin Edison Storage Battery Company. Akkuja käytettiin laajalti varhaisissa sähköautoissa. Edison tuotemerkillä myytiin myös sytytystulppia ja -puolia. Exide osti Edison akkutehtaan vuonna 1972 ja tuotemerkki lopetettiin vuonna 1975.

Tuotemerkkejä

Kuva 2. Tuotemerkkitarjontaa vuonna 1937. Vielä nykäänkin olemassa olevia tuotemerkkejä ovat ainakin AC (tulpat), Victor Reinz (tiivisteet), Dayton (hihnat), Walker (äänenvaimentimet) ja Timken (laakerit).

Lockheed -jarrunesteet

Kuva 3. Lockheedin työkaluja jarrunesteen vaihtoon.

American Hydrau -korinoikaisusarja

Kuva 4. ’American Hydrau’ -merkkisiä korityökaluja. Sarja sisälsi 2-tonnin puristimen sekä 26-osaisen työkalusarjan joilla puristinta voitiin käyttää erilaisiin koritöihin.

Wagner-Lockheed -jarrutuotteita

Kuva 5. Wagner Electric Corporation mainostaa tässä jarrutuotteita Wagner-Lockheed merkillä. Wagner on nykyään osa Federal-Mogulia ja valmistaa edelleen jarru -ja valaisinkomponentteja. Lockheed jarrukomponenttien valmistus on ilmeisesti päättynyt.

Ukko-Pekan uusi vaunu

Suomen tasavallan 3.presidentti Pehr Evind Svinhufvud päätti ajaa ajokortin vielä myöhäisellä iällään 75-vuotiaana. Presidenttikautensa päätyttyä alkuvuonna 1937 aikaa jäi jo harrastuksiin. Svinhufvud oli jo aiemmin nimetty Yleisen Autoliiton viralliseksi suojelijaksi. Presidentin siirryttyä autoilijoiden joukkoon päätti Korpivaara Oy lahjoittaa auton Ukko-Pekan käyttöön.

Lahjan luovutus tapahtui 21.toukokuuta Luumäellä. Kolmen Studebaker auton letka oli startannut aurinkoisessa säässä Helsingistä ja ajanut Porvoon ja Kouvolan kautta Luumäen Kotkanniemeen, jossa sijaitsi presidentin kotipaikka. Perillä Autoliiton pääsihteeri Parmala piti lyhyen puheen. Sen jälkeen Korpivaaran johtaja Juhani Korpivaara luovutti Studebaker Dictator Cruising Sedanin avaimet presidentti Svinhufvudille. Auton rekisterinumero oli ytimekäs V-6000.

Minkä verran autoa käytettiin presidentin toimesta ja mitä autolle tapahtui myöhempinä vuosina ei liene tiedossa.

Seuraavat kuvat ilmestyivät selostuksen yhtydessä Yleisen Autoliiton Auto-jäsenlehdessä numerossa 2/1937.

Päivitys 21.7.2016 Pentti Ihamäki täydentää artikkelia seuraavin tiedoin. Auto tullattu 15.5.1936. Malli Studebaker Dictator Cruising Sedan. Moottorin numero D-155.336, sarjanumero 5.271.287. Auton väri on musta. Toimitettu presidentti Svinhufvudin käyttöön 22.5.1937 Luumäelle. Kuvien auto on edelleen olemassa ja entisöinti kelpoinen. Auton historiallinen arvo on tiedostettu.

ukkopekka1_leimalla
Kuva 1. Presidentti tutustumassa Studebakerin sisätiloihin Autoliiton lippalakki päässä.

ukkopekka2_leimalla
Kuva 2. Rivistö Studeja. Kuvassa Autoliiton pääsihteeri Parmala asettelemassa liiton sinivalkoista viiriä paikoilleen.