Käkisalmen historiallisesti vanha kaupunki sijaitsee Laatokan luoteiskulmassa. Asutusta seudulla on ollut ainakin 1100-luvulta lähtien. Vuoksen suulle rakennettu Käkisalmen linna on vartioinut Vuoksen vilkasta liikennettä vuosisatojen ajan. Vuonna 1939 Käkisalmen kaupungissa asui hieman yli 5000 asukasta ja Käkisalmen maalaiskunnassa noin 5500 asukasta.
Kansalliskirjaston Digi-palvelusta löytyvä Käkisalmen Sanomien lehtiarkisto on erinomainen lähde tutkittaessa käkisalmelaisten autoliikkeiden historiaa. Viipurin kaupungin myyntiliikkeet yleensä hoitivat Käkisalmen alueen automyynnin. Pari liikettä kuitenkin harjoitti hetken aikaa uusien autojen myyntiä Käkisalmessa.
Käkisalmen kone- ja urheiluliike J. Tihveräinen. Liikkeen sijainti ei ole selvinnyt ilmoituksia tutkiessa. Toisinaan yrityksen nimeksi mainitaan vain J. Tihveräinen. Liikkeen pitäjänä oli kauppias Juho Tihveräinen (tai Tihweräinen). Ensimmäinen maininta liikkeestä sanomalehdistöstä löytyy 8.3.1927. Liike toimi valtuutettuna Ford ja Fordson autojen sekä varaosien myyjänä Käkisalmessa vuosina 1927-1929. Muita edustuksia olivat Firestone-renkaat ja Husqvarna-polkupyörät.
Ford-huoltotoiminta kuului luonnollisesti kokonaisvaltaiseen palveluun. Mainoksessa korjauspajan kerrotaan sijainneen ’Kantellin konepajan yhteydessä’. Vuonna 1928 järjestettiin ensimmäiset autonohjauskurssit ammatti- ja yksityisautoilijoille. Autokoulun opettajana toimi A. Tuomikoski. Lisäksi järjestettiin kursseja Fordson-traktorien käytöstä. Vuoden 1929 aikana Ford-edustus siirtyi Käkisalmen Autotarvike Oy:lle.
Käkisalmen Autotarvike Oy oli Käkisalmen merkittävin uusien autojen myyntiliike. Avajaisia vietettiin 21.5.1927 osoitteessa Hiitolankatu 9 (”puiston päässä”). Liikeen mainostettiin olevan entinen Käkisalmen Voimavaunu Oy, jolla nimellä oli toiminut Einar Vilhusen vetämä autokorjaamo. Vilhunen jatkoi jonkinaikaa uuden yhtiön palveluksessa. Toimitusjohtajana toimi Anders Berg.
Tarjolla oli laaja valikoima autotarvikkeita kuten akkuja, renkaita, voiteluöljyjä, radioita. Radiolaitteiden myynti oli alusta asti myös merkittävää. Sijainnissa oli myös Nobel-Standard bensiiniasema. Autojen myynti aloitettiin Studebaker-edustuksella v.1928. Vuoden jälkeen huomattiin, että autojen myynti ei sellaisenaan kannattanut, siksi Studebakerin tilalle hankittiin Ford-edustus jo v.1929.
Vuonna 1928 avattiin sivuliike Sakkolan Kiviniemeen. Vuonna 1930 yrityskaupan myötä liitettiin mukaan Käkisalmen kone- ja urheiluliike. Tässä yhteydessä liike laajeni myös polkupyörä- ja moottoripyörätaloksi. Polkupyörien puolella merkittävin edustus oli Husqvarna ja moottoripyörissä Saroléa. Vuoden 1931 helmikuussa kerrotaan, että yritys muuttaa insinööri N.Komosen omistamaan konepajaan.
Vuonna 1932 Fordin esittelemä sivuventtiili-V8 herätti kaikkialla huomiota. Sitä mainostettiin maanteiden salamana syyskuussa 1932 ja malli oli ”nähtävänä ja kokeiltavana liikkeessä”. Samalla Ford-autolla, jonka kerrotaan olleen väriltään sininen, annettiin ajonäytöksiä lehdistölle. Käkisalmen Sanomien päätoimittaja raportoi autosta pakinassaan 8.9.1932 otsikolla ”130 km:n nopeudella”.
” – – Yleisenä tosiseikkana pidetään, etteivät Käkisalmen kadut liialla tasaisuudella ja kuopattomuudella ole pilatut. Autoilijat vannovat kautta kunniansa, ettei niillä voi ajaa kuin korkeintaan 30 km:n nopeudella. – – Nyt me väitämme, tällainen puhe on valepuhetta kaupunkimme kaduista. Me ajoimme toissapäivänä autolla näillä samoilla Käkisalmen kaduilla 130 km:n tuntinopeudella. – – Talotkin tien vierellä jäivät jälkeen kuin häkä. Tuuli vaan vinkui vihaisesti Fordin lasien takaa. Uusi Ford kahdeksikko on saanut tämän ihmeen aikaan.”
30-luvun puolenvälin paikkeilla Viipurin Autola otti kokonaisvastuun Käkisalmen Ford-myynnistä. Liike jatkoi edelleen radiotekniikan erikoisliikkeenä ja harjoitti sivussa Ford ja Chevrolet -varaosamyyntiä 1930-luvun lopulle asti.
Kuvia edellä mainittujen liikkeiden liiketiloista otetaan kiitollisuudella vastaan.
Muita paikkakuntia:
Viipurin, Sortavalan ja Käkisalmen kaupunkien lisäksi luovutetussa Karjalassa oli muutama pienempi paikkakunta, joissa oli myyntitoimintaa. Niistä seuraavassa.
Enso/Jääski
Enson Autotarvike ja urheilukauppa, K. Andström. Aktiivinen DKW-autojen ja -moottoripyörien myyjä Ensossa. Aloitti automyynnin noin vuonna 1937. Korpivaara & Hallan yrityshistoriikissa vuodelta 1942 liike on merkitty K&H:n piiriedustajaksi Suomen karttaan.
Wärtsilä
Y.Tahvanainen. Suomen Voimavaunu Oy:n edustaja Itä-Karjalassa. Nash-autojen myyntiä ainakin vuosina 1927-1930. Sama toiminimi harjoitti myös korjaamo- ja autokoulutoimintaa.
Suojärvi
J.E.Lindgren. Mainostaa 6.10.1928 Laatokka-lehdessä edustavansa Ford-autojen myyntiä ja korjausta Suojärvellä. Myös autokoulutoimintaa ainakin vuosina 1928 ja 1929.