Stockmannin urheiluosasto markkinoi monenlaisia urheilutarvikkeita ammunnasta yleisurheiluvälineisiin. Lisäksi valikoimiin kuului polkupyöriä, kilpapolkupyöriä ja venemoottoreita. Autojen myynti aloitettiin 1910-luvun alkupuoliskolla. Vuodesta 1912 lähtien merkit Brennabor, Overland, Swift ja Büssing esiintyivät säännöllisesti mainonnassa, jälkimmäisen merkin edustaessa hyötyajoneuvopuolta. Saksalainen automerkki Brennabor oli edustettuna ainakin vuoteen 1918 asti. Urheiluosasto myi myös Brennabor-merkkisiä lastenvaunuja, jotka olivat saman tehtaan tekemiä.
Brennabor-automainos ilmestyi Helsingin Sanomissa 1.maaliskuuta 1914. Hieman aiemmin se oli ilmestynyt Hufvudstadsbladetissa (25.2).
Brennaborin tehtaat sijaitsivat Brandenburg an der Havelissa Brandenburgin osavaltiossa. Sen perustivat veljekset Adolf, Carl ja Hermann Reichstein. Brennabor yhtiön historia lähti liikkeelle lastenvaunujen ja polkupyörien valmistuksella. Moottoripyörien tuotanto käynnistyi vuonna 1901 ja autot seurasivat vuonna 1908. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen suunnattiin automallisto keskiluokalle. Autoja alettiin kokoamaan liukuhihnalla 1920-luvun alussa ja vuosikymmenen puolivälissä Brennabor oli noussut tuotannoltaan Saksan suurimmaksi autotehtaaksi. 20-luvun lopun lama vaikeutti myyntiä ja viimeinen auto valmistui vuonna 1933. Moottoripyörien tuotanto jatkui vielä sotaan saakka.
Brennabor autojen lukumäärää Suomessa on vaikea tietää tarkalleen. Puhutaan todennäköisesti muutamista harvoista kappaleista. Pertti Kolarin listassa viipurin läänin autoja ja autoilijoita esiintyy merkkiä yksi kappale. V-3357 rekisterinumerolla olleen auton omisti henkilö nimeltä Bruno Kohls. Vuosimalli ei ole tiedossa.