Sata vuotta sitten välimatkat, joita nyt taitamme autolla parissa tunnissa veivät huomattavasti enemmän aikaa ja vaativat huolellisia esivalmisteluja. Varsinkin talvella autolla ajamisesta tuli selviytymiskamppailua kylmyyttä ja huonokuntoisia teitä vastaan. Mikäli mahdollista autoilla ajamista vältettiinkin talvella. Välimatka Helsingistä Turkuun on nykyisellään noin 170 kilometriä. Vuonna 1913 reitin pituus oli noin 220km ja se noudatti suurin piirtein reittiä Helsinki-Kirkkonummi-Karjaa-Salo-Turku. Tätä matkaa ei oltu suoritettu autolla talvisaikaan kuin ani harvoin jos koskaan.
Helmikuussa 1913 autoliike Sergei Nikolajeff Jr. Oy oli lähettänyt kutsun pääkaupunkiseudun sanomalehdille osallistua testiajoon kuorma-autolla Helsingistä Turkuun. Kutsu oli lähetetty ainakin lehdille Dagens Tidning ja Helsingin Sanomat. Matka tultaisiin suorittamaan 26 hevosvoimaisella Opel kuorma-autolla. Auton hinnaksi mainittiin 12400 markkaa. Opel-autoilla oli Suomessa vankka maine ja se oli yleisin automerkki tien päällä. Myös kuorma-autoissa jalansija oli vahva. Vuonna 1912 uusia Opel kuorma-autoja myytiin 48kpl, joka oli merkittävä osa myydyistä kuorma-autoista.
Seuraavassa on tiivistelmä Dagens Tidning-lehden selostuksesta matkanteosta joka ilmestyi 4.2.1913. Teksti on käännetty ruotsista suomeksi käyttäen kaikkia mahdollisia apuvälineitä. Silti jotkin lauseet eivät taipuneet ymmärrettävään muotoon johtuen käytetyn kielen vanhanaikaisuudesta.
”Lähtö oli sunnuntaiaamuna 2.2.1913 klo 7 Nikolajeffin tallista. Testille oli suurta mielenkiintoa, koska matkaa Helsingistä Turkuun kuorma-autolla ei ollut kokonaisuudessaan koskaan tehty. Kuorma-auto kyseessä oli 26 hevosvoimainen Opel. Matkalle lähdettiin tasan klo 7. Auton paino oli 1460kg. Lastin painona oli 1500kg soodasäkkejä. Renkaiden ympärillä oli lumiketjut jotka estäisivät sutimista ja parantaisivat auton ohjattavuutta.
Kaikki matkustajat olivat lämpimästi pukeutuneita. Kuljettaja Mickelsson näytti turkissaan kuin karhulta. Herra N.Falin, yrityksen edustaja, Pohjoisnavan kävijä, ja kollegamme olivat puettuina moneen paitakerrokseen, jonka päällä oli vielä turkki. Yksi suomenkielisistä sanomalehdistä lähetti paikalle edustajansa, mutta nähtyämme hänen vaatetuksensa meillä tuli häntä sääliksi ja hän lupasi palata kotiin. Ulkona tähän aikaan oli pimeää. Ainoastaan ajovalot valaisivat tietä edessämme. Matkalla valonlähdettä näkyi vain muutamista torpista. Istuimme ulkona suojaamattomassa tilassa soodasäkkien päällä. Lumi satoi suurina hiutaleina ja löi kasvoihin niin, että eteenpäin oli vaikea nähdä. Juna ajoi asemalle samalla hetkellä kun olimme ylittämässä rautatietä. Puomi laskeutui eteemme ja jäimme siitä noin viiden senttimetrin päähän. Se oli ensimmäinen seikkailu.
Toinen seikkailu seurasi pian perästä. Keli oli nyt huomattavasti kirkastunut. Ajovalot olivat sammutetut. Edessä tie näkyi selkeänä, mutta liukkaana. Matkanopeus oli hyvä, mutta sitten tulivat mäet. Ne olivat pahin este matkalla. Tiet olivat jäässä ja jään pinnalla oli lunta, mikä vaikeutti auton kykyä nousta mäkiä. Kun 55 minuuttia matkaa oli taitettu, noin 2km Kauniaisten asemalta, auton kiivetessä mäkeä ylös takarenkaan ketju irtosi. Kun varaketjuja ei ollut mukana ja auton painava lasti huomioiden päätettiin, että on parasta soittaa puhelimella Nikolajeffin pääkonttorille, jotta he lähettäisivät uudet ketjut.
Kesti viisi pitkää tuntia ennen kuin pystyimme jatkamaan matkaa. Seuraava mäki, Tattarinmäki, jossakin Kauklahden ja Kirkkonummen välillä, oli raskas. 1500kg painoinen lasti mukana auto kiipesi sentti sentiltä mäkeä ylös auton takapään heiluessa tien puolelta toiselle. Muutaman tunnin kuluttua pysähdyimme, ei suinkaan autosta johtuen, vaan koska vatsat oli täytettävä. Keli oli kaunis, välillä aurinkoinen ja puolipilvinen ja välillä lumisadetta. Mutta ne hevoset.
Pahimpia olivat kirkosta palaavat ihmiset. Joskus hevonen juoksi tien poikki auton edestä. Yhdellä kertaa kohtasimme karanneen hevosen, se juoksi metsään. Karjaa-Malm(?) väli meni joutuisasti. Se meni 40km tuntivauhdilla. Karjaan asemalla lounastimme klo 18. Karjaalta matka jatkui klo 19 Saloa kohti. Täällä mäet olivat epätavallisen vaikeita, mutta selvitimme ne hyvin. Oli tullut kylmempää, mutta tie oli paremmassa kunnossa. Klo 21.30 saavuimme Saloon. Täällä päätimme yöpyä yön yli vierastalossa. Seuraavana aamuna klo 8.55 matkamme jatkui ja noin klo 12.30 maanantaina päivällä seurueemme saapui iloisena ja hyvässä hengessä Turkuun. Koko matka, taukoja lukuunottamatta kesti 11 ja puoli tuntia. Matkan tarkoituksena oli todistaa yleisölle, että Opel kuorma-auto kestää kaikki raskaan matkan sille asettamat koetukset.”
Opel kesti talvisen taipaleen hyvin. Keskinopeudeksi matkalle tuli vaatimaton hieman alle 20km/h. Paria kuukautta myöhemmin huhtikuussa 1913 Axel Wiklund & Kumpp. aloittivat Opel-autojen edustuksen Turussa Nikolajeffin suostumuksella. Nikolajeffin koeajon ajankohta ei siis ehkä ollut sattumaa ja oli hyvä mainostemppu Opel autojen maineelle Turun suunnalla.
Alkuperäinen artikkeli luettavissa kansalliskirjaston Digi-palvelusta:
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/783383?page=5
Hei! Ja kiitos julkaisusta. Olen VetKun jäsen ja kyselisinkin saisinko jakaa tämän jutun Veteraani Kuormurien FB sivuille. Itselläni on vanhaa kuva ym materiaalia joita olen aikonut jakaa tänne teidän sivulle jahka kerkiän. terv Kaitsu!
Hei! Jaa vaan! Myös kaikki materiaali tänne sivustolle on tervetullutta.